tiistai 28. maaliskuuta 2017

Voiko huonoa itsetuntoa kohottaa?

Keskustelin jonkin aikaa sitten ystäväni kanssa iho-ongelmista ja puhuin juuri omasta ihottumastani ja aknefinneistä. Ystäväni totesi mulle: "Toisaalta ihan hyvä, että sulle on käynyt noin, kun sulla on niin hyvä itsetunto." Itse hämmästyin vähän kommentista, koska olen niin monia vuosia kärsinyt huonosta itsetunnosta, että en ole osannut edes ajatella itsetuntoni tilaa nykyään.


Mun itsetunto on tosiaan rypenyt ihan pohjamudissa varsinkin yläasteella tapahtuneesta koulukiusaamisesta johtuen. Eikä itsetunto ongelmat ole liittyneet pelkästään omaan ulkonäköön vaan ihan kaikkiin elämän osa-alueisiin.

Lopetin itselle rakkaan ratsastusharrastuksen, koska en kestänyt sitä enää, kun olin omasta mielestäni niin paska. Ratsastustuntien jälkeen meinasi aina tulla itku, kun en muka osannut. Eikä kyseessä missään nimessä ollut siitä, että olisin hevosen kanssa pyörinyt joka tunti kentän keskellä. En sitten vaan omasta mielestäni osannut pohkeenväistöjä, avotaivutuksia enkä saanut hevosta aina muotoon tunneilla, niin olin sitten muka niin surkea, että ei edes kannattanut ratsastaa.


Entisessä parisuhteessa en uskaltanut olla 100% oma itseni. Tällä tarkoitan sitä, että en yksinkertaisesti uskaltanut puhua suoraan omista tunteistani, koska pelkäsin että en kelpaa tai toinen jättää. Toki parisuhteessa oli myös vikaa, mutta paremmalla itsetunnolla olisin uskaltanut ottaa riskin ja avata suuni.
Myös nykyiseen parisuhteeseen itsetunto ongelmat heijastuivat varsinkin parisuhteen alkutaipaleella. Saatoin suuttua ihan jostain pikku asiasta, koska se vaan suoraan iski itseä siihen kipeimpään kohtaan. Nykyään useimmiten osaan sanoa, jos toisen sanomiset loukkaa. Vaikka toki välillä Antti joutuu kaivamaan, että mistä nyt olen suuttunut :D


En uskaltanut aikoinaan aloittaa juoksuharrastusta, koska minua nolotti se, että juostessa huohotin niin paljon. Tai jos kävin lenkillä niin aloin kävellä jos joku tuli vastaan, koska olihan se niin noloa olla niin huonokuntoinen.

Kesäisin aina tuskailin shortsikelien alkaessa, että onko jo liian aikaista laittaa shortsit? Pitääkö muut ihmiset mua tyhmänä? Nää mun selluliittireidet on hirveet!
Aurinkolasejakin ostaessa tuskailin, että voinko nyt näitä ostaa jos näytän muiden mielestä tyhmältä ja sitten niitä aurinkolaseja käyttäessä mietin muiden mielipiteitä.
Ja kuinka useinkaan näytin omasta mielestäni rumalta ja tyhmältä.... Lähetin lukiossa mun toisen ja kolmannen vuoden koulukuvat takaisin, kun oli niissä omasta mielestäni niin ruma.


Lista huonon itsetunnon vaikutuksista on ihan loputon, joten en sitä sen enempää jatka, vaan palaan otsikon kysymykseen. Vastaushan on tottakai, että voi! Mutta sitä ei voi tehdä kukaan muu, kuin henkilö itse ja siihen tarvitaan paljon aikaa. Itse aina toivoin, että itsetuntoni kohoaisi yhdessä yössä. Että seuraavan päivänä en kokisi itseäni huonoksi ja surkeaksi.

Tietysti itsetunnon kohoamiseen auttavat  tukea antavat ystävät ja seurustelukumppani, onnistumiset ja mielekkäät harrastukset. Mutta eivät nekään ole niitä, jotka sitä itsetuntoa kohottavat, jos itse ei yhtään yritä. Teininä kuvittelin, että seurustelukumppani parantaa itsetunnon kokonaan. No yllätys ei parantanut... Ihan yhtä huono oli olla, varsinkin hankalassa parisuhteessa.


Ei mulla ole antaa mitään täsmä vinkkejä itsetunnon kohottamiseen ja kaikille eivät samat asiat sovellu. Enkä itse 100% muista, että miten olen päässyt tähän pisteeseen itseni kanssa, missä nyt olen. Kun en ole kokenut yhtäkkisiä valaistuksia, vaan tämä on ollut todella pitkä matka.

Mua on kuitenkin auttanut se, että olen kohdannut ne omat pelkoni ja helpottanut niiden kohtaamista. Olen mennyt rohkeasti juoksemaan, muutkin ihmiset huohottaa liikkuessaan! Ja musiikkia kuunnellessa ei oma läähättäminen pakosti kuulu omiin korviin ja voi ajatella etteivät muutkaan kuule ;) Ja salilla "epäonnistuessa" tai jossain muussa lajissa, niin olen vain asennoitunut siihen, että harjoittelemalla oppii ja kehittyy. Tankotanssissakin pitkään murehdin, kun en oppinut millään invertoimaan. Sitten kun pääsin yli siitä "olen paska"-asenteesta ja tunnilla näytettiin myös toinen tyyli päästä tangolle pää alaspäin, niin opinkin sen. Luovuttamalla pahentaa vain omaa oloaan.

Toisaalta taas on hyvä myös myöntää itselleen, että jotkut jutut eivät vain ole itselle se oma juttu. Mulle akrobatia tuntui vaan liian haastavalta ja päätinkin, että se ei ole mun laji. En luovuttanut vaan tajusin, että nyt ollaan liikaa pois omalta mukavuusalueelta ja, että haluanko oikeasti tätä. Ja niin se on muissakin elämän osa-alueissa kuin pelkästään liikunnassa. Aina se ei ole luovuttamista, jos jättää jonkun asian, koska se ei itselle vaan sovi.

Olen ostanut ja käyttänyt niitä vaatteita mistä olen tykännyt. Olen hakenut sitä omaa tyyliä, mistä itse tykkään. Vaikkei itsetunnon pidä rakentua pelkästään ulkonäöstä, niin itse olen tykästynyt itseeni enemmän, kun pukeudun niin kuin haluan ja olen värjännyt hiukset sen värisiksi mistä olen haaveillut :) Ja vaikka olen vuosikausia pitänyt huuliani pieninä ja rumina (koska varsinkin talvisin ne on aina rohtuneet), niin tänä vuonna innostuinkin huulipunan käytöstä, kun ostin oikeanlaisen rajauskynän ja huulipunan ja päätin et nyt harjoittelen huulipunan käyttöä.

Tietenkään nämä asiat eivät niin helppoja ole, miltä ne nyt tuossa kirjoitettuna kuulostaa. En ole vain yksi päivä ajatellut, että nytpä teen näin. Kaikkeen tähän olen tehnyt itseni kanssa työtä. Olen tsempannut itseäni, olen opetellut olemaan tyytyväinen omiin onnistumisiini ja opetellut tuntemaan itseni. Lisäksi olen nyt 25-vuotias enkä esimerkiksi 16-vuotias. Ikä tuo lisää näkökulmaa omaan elämään. Olen lisäksi jauhanut näistä asioista tunti tolkulla läheisteni kanssa ja he ovat minua myös näissä asioissa tsempanneet.

Asenteella on mielestäni silti todella suuri merkitys itsetunnon kohottamisen kanssa. Jos aina vaan velloo siinä pahassa olossa ja negatiivisuudessa, niin siitä ei pääse pakosti eteenpäin. Eivät nekään korjaannu "ota parempi asenne" toteamisella, mutta jos itse tiedostaakin, että junnaa samassa umpikujassa, niin asialle kannattaa varmasti yrittää tehdä jotain. Jos ei itse pysty, niin ammattilaisen avun kanssa sitten.

Enkä sano nyt, että itsetuntoni on jotain ruostumatonta terästä. Toki minulla on edelleen kipukohtia ja itsetunto voi kokea pitkin elämää kolauksia, koska elämässä sattuu ja tapahtuu.
Mutta nyt on paljon parempi olla, kun ei jatkuvasti tarvitse mietti muiden mielipiteitä.

Onko teillä ollut koskaan ongelmia itsetunnon kanssa? Mikä on auttanut kohottamaan itsetuntoa?

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Yin&Yang ilmajooga

Saatiin töissä tämän kuun alussa Ticket Duo-korteille virikerahaa ja olin jo aikasemmin suunnitellut, että mihin virikerahan käytän. Ticket Duo-kortti osottautui kuitenkin hankalammaksi käyttää kuin mitä olin olettanut :P Esim. Yogaian jäsenyyttä en voinut ostaa, koska kortti vaatii allekirjoituksen maksaessa. En voinut myöskään ostaa 10-kerran ratsastuskorttia täältä Imatralta enkä Savosta, koska katsomilleni talleille kyseinen kortti ei maksuvälineenä käynyt.


Löysin kuitenkin täältä Imatrala The Voima nimisen salin, joka tarjoaa niin tankotanssitunteja, erilaisia jooga tunteja, erilaisia akrobatiatunteja, ryhmäliikuntatunteja kuin ihan perus kuntosalinkin. Itse innostuin kyseisestä paikasta juurikin tankotanssi- ja ilmajoogatuntien takia! En ole tankoillut sitten joulukuun, joten olisi niin kiva päästä takaisin tankoilun pariin. Hankin siis 10-kerran joogakortin, jolla pääsee myös kaikille muille tunneille. Mitään kuukausikorttia en kokenut tarpeelliseksi (eikä virikeraha olisi sellaiseen riittänytkään), koska pääsen työpaikan kuntosalille ja jumppiin ilmaiseksi. Spessutunneilla voin käydä The Voimalla.


Olen päättänyt, että näille tunneille menen vaan vapaapäivinä, että saa ihan rauhassa käydä ja tunnin jälkeen ehtii käydä saunassa, kun Voimalla on sauna :) Tänään olikin tarjolla Yin&Yang ilmajoogatunti ja ilmottauduin tunnille.

En ole koskaan aikaisemmin käynyt ilmajoogassa, joten oli tosi mielenkiintoista päästä sitä kokeilemaan! Nettiajanvarauksen kuvauksessa ohjeistettiin, että tunnille pitää pukea pitkälahkeiset housut ja kainalot peittävä paita. Myöskään mitään koruja ei saa olla ettei kangas vaurioidu.

Saliin mennessä olin ihan hoomoilasena, mutta ohjaaja heti tulikin kysymään, että olenko aikaisemmin ollut ilmajoogassa ja valittiin mulle sopivalla korkeudella oleva kangas. Kankaan tulee ulottua vähän lantioluiden alapuolelle. Muiden mennessä jo kankaan sisälle kuin koteloon niin itse arvoin, että miten kankaan sisälle edes pääseekään :D Ohjaaja tuli onneksi heti näyttämään, koska  tein sen ihan väärällä tyylillä!


Tunnin alussa rentouduttiin kankaan sisällä ja se oli ihanaa <3 Ihan kuin olisi ollut perhosentoukka kotelossa :) Tunnilla teimme kaikki asanat kangasta apuna käyttäen. Vaikka välillä oltiin lattialla, niin joko toinen jalka oli kankaalla tai sitten käsillä pidettiin kankaasta kiinni. Tunti koostui ihanasta ja rauhallisesta yin osuudesta ja raskaammasa yang osuudesta. Yang osuudet olivat oikeasti melko raskaita ja vaativat kyllä keskittymistä.

Uskaltauduin myös roikkumaan pää alaspäin kankaalla ja kaverin kanssa on ollut puhetta, että se saattaa tehdä kipeää. Itseä ei sattunut, vaikka kangas toki painoi roikkuessa. Uskoisin, että tärkeintä on, että kangas on oikeassa kohtaa, jossa se ei tee kipeää. Pää alaspäin roikkuessa, kun piti jalat ja kädet irroittaa kankaasta, niin minusta tuntui etten oikein uskalla, mutta ohjaaja tuli heti auttamaan, kun huomasi että emmin kovasti ja se onnistuikin!

Tunnin lopussa oli loppurentoutus ja köllötettiin taas kankaan sisällä. Koko tunti oli ollut niin ihana ja loppurentoutuminenkin oli, että vähän herkistyinkin loppurentoutuksen aikana. Mutta sellaista jooga onkin :) Kun tunnilla pääsee sisimpäänsä, niin saattaa se mielen herkäksi vetää.

Jos, ette vielä huomanneet, niin mielestäni ilmajooga oli ihanaa <3 Ohjaaja oli mielestäni myös todella hyvä, koska hän heti huomasi jos jollakin oli ongelmia jonkun asanan kanssa.

Tunnin jälkeen kävin vielä saunomassa ja voin kertoa, että oli niin ihanan rentoutunut olo <3 Voisin käyttää vaikka kaikki jäljellä olevat 9 kertaa ilmajoogatunneille :) Tosin tunnin loputtua juttelin toisen joogaajan kanssa, joka suositteli Silkit-tunteja! Siellä siis kankaan avulla treenataan erilaisia liikkeitä. Olin vähän aiemmin miettinyt, että uskaltaisinko Silkit-tunteja testata, mutta kun niitä kovasti suositeltiin, niin pitäähän se käydä testaamassa :)

Oletteko koskaan käyneet ilmajoogassa? Mitäs olette siitä tykänneet?

torstai 16. maaliskuuta 2017

Miten sopeutua uudelle paikkakunnalle?

Ennen Joensuuhun muuttoa, olin asunut melkein koko ikäni Espoossa. Helsingistä muutettiin Espooseen ollessani 3-vuotias :D Eli kauheasti ei ollut kokemusta eri paikkakunnalle muuttamisesta. Toki Espoon sisällä muutettiin omaan makuun ihan tarpeeksi, mutta onneksi ystävien luoksi pääsi bussilla.


Hakiessani lukion jälkeen opiskelemaan, halusin nimenomaan muuttaa pois Espoosta. Ainoastaan Helsingin yliopiston metsätieteelliselle puolella hain ja kaikki muut hakuvaihtoehdot olivat jostain muualta päin Suomea. Kauin kohde oli Kokkolassa ja en edes silloin tiennyt missä Kokkola oli :'D
Olin vähän kyllästynyt siihen, että piirit tuntui pääkaupunkiseudulla niin pieniltä ja olin jumiutunut jotenkin omaan "rooliini". Ja varmasti siinä oli mukana myös itsenäistymisen halua, koska opiskelupaikka kaukaa kotoa tarkoitti sitä, että kotoa olisi pakko muuttaa.


Joensuuhun muutin ihan sillä asenteella, että tämä on nyt mun kotipaikkakunta. Kotiin ei heti takaisin pääse ja kaveritkin asuu kaukana. Omalta opiskelualalta en tuntenut ketään etukäteen ja Joensuusta tunsin yhden ihmisen poikaystäväni lisäksi.Omaa sopeutumistani auttoi tietenkin huomattavasti se, että myös silloinen poikaystäväni muutti samaan aikaan opiskelemaan Joensuuhun.

Tietenkin ensimmäisenä opiskeluvuonna Espoossa tuli käytyä useammin. En kuitenkaan joka viikonlopuksi halunnut palata vanhempien helmoihin, eihän se junalla matkustaminenkaan mitään ilmaista ollut. Tutustuin tosi nopeasti omiin vuosikurssilaisiin ja onneksi oli aika paljon pippaloita ekana vuonna joiden ansiosta muihin tutustui enemmän ja oli muutakin seuraa kuin oma poikaystävä.
Tykkäsin tosi paljon Joensuusta.

Mutta vaikka toisiin tutustui aika helposti, niin syvempien ystävyyssuhteiden luominen tuntui kuitenkin aika hankalalta ja erosin myös puolen vuoden opiskelun jälkeen poikaystävästäni ja olo oli sen jälkeen aika yksinäinen. Muistan heränneeni melkein joka aamu ajatukseen, että olen täällä ihan yksin. Olin tosi huono ehdottamaan muille opiskelukavereille, että nähtäisiinkö muulloinkin kuin koulussa. Toki porukkatapaamisia oli helpompi ehdottaa, mutta joltakin kysyminen että nähtäisiinkö kahdestaan tuntui tosi vaikealta. Pelkäsin olevani liian tungetteleva ja takertuva.

Ensimmäisenä opiskeluvuonna ollut kenttäkurssi helpotti asiaa suunnattomasti, koska vietettiin melkein koko kesä yhdessä vuosikurssin kanssa Ilomantsissa. Viikonloppuisinkaan Joensuussa ei tullut istuttua yksin kotona, vaan nähtiin silloinkin opiskelukavereiden kanssa ja sain itselleni myös ystävän ja myöhemmin myös muitakin ystäviä.

Mutta oikeastaan vasta kolmantena opiskeluvuonna en enää arkaillut kysellä muilta, että nähtäisiinkö vapaa-ajalla myös. Jotenkin sitä vaan pelkäsi pitkään olevansa ylimääräinen taakka muille ja tietenkin siihen vaikutti myös se, että eivät muutkaan aina olleet niin aktiivisia ehdottamaan näkemistä. Tietenkin siihen vaikutti, että joillakin oli uudet parisuhteet ja toisilla taas paikallisia ystäviä.

Joskus minulta joku kaverini kysyi, että ajattelinko hakea Helsinkiin opiskelemaan, kun olin heti eron jälkeen niin yksinäinen. Muutto pois Joensuusta ei ollut tullut itselle mieleenkään, koska viihdyin kyllä Joensuussa ja Itä-Suomen yliopistossa oli mielestäni kiva opiskella.
Sitäpaitsi oli minulla yliopiston ulkopuolinen tuttava, joka pyysi mukaan ja kokeiltiin eri harrastuksia ja lohdutti erosta.

Suurimman merkityksen uudelle paikkakunnalle sopeutumisessa olen siis kokenut, että arjessa olisi sosiaalisia suhteita. Vaikkei saisi heti uudelta paikkakunnalta sydänystäviä, niin itselle on ollut aina tosi tärkeää, että jonkun kanssa pääsee vaihtamaan kuulumisia. Oli sitten töissä tai opintojen parissa.

Olen töiden perässä asunut 3 eri paikkakunnalla ja kavereita ei kyseisillä paikkakunnilla oikein ole ollut, mutta olen sopeutunut mielestäni aika hyvin jokaiselle kesätyöpaikkakunnalle. Vaikeinta on ollut silloin, jos olen tehnyt sellaista työtä jossa en ole työkavereita nähnyt töissä. Silloin on tuntunut yksinäiseltä, kun töissä ei nää ketään ja yksin asuessa olet töidenkin jälkeen yksin ja viikonloppunakin jos Antti ei ole ollut tulossa käymään.
Minulla tietenkin yksinäisyyttä on lievittänyt kissat, koska niiden kanssa ei ole koskaan yksin. Mutta tietenkin ihmisseuraakin kaipaa :)

Suuri merkitys on myös toki ollut, että minulla on käynyt myös ystäviä ja perheenjäseniä kylässä, kun olen ollut kesätöissä vieraalla paikkakunnalla <3


Toinen tärkeä merkitys on oma asenne. Jos muuttaessa jo asennoituu siten, että tämä on paskaa ja tänne en haluaisi edes muuttaa, niin vaikeampaahan on silloin sopeutua! Toki varmasti voi olla iso muutos se, että muuttaa isolta paikkakunnalta pienemmälle tai toisinpäin. Mutta itse jopa Juankoskelle muuttaessani en ajatellut, että voi hemmetti kun muutan jonnekin maalle. Tiesin ettei sellainen asenne hyödytä yhtään mitään ja kokemuksesta myös tiesin, että joka paikkakunnalta keksii jotain tekemistä ja Juankoskella mulla se oli Pokemon Go:n pelaaminen, kun saleja ja pokestoppeja oli siellä suhteellisen runsaasti :D

Olen uudelle paikkakunnalle muuttaessani ajatellut, että nytpä tutustun johonkin paikalliseen juttuun. Imatralla kävin katsomassa Koskinäytöksiä, äidin, veljen ja Antin kanssa pyörittiin ympäri Imatraa tutustumassa paikkakuntaan, kävin uimassa niin yksin kuin Antinkin kanssa. Kouvolassa se taas oli läheinen pikku kesäkahvila, jossa tykkäsin käyttää niin Anttia kuin äitiä ja kylässä käyvää ystävääni. Kouvolassa tuli käytyä myös paikallisissa baareissa, mutta se nyt ei ollut se juttu ;) Juankoskella no kävelin ympäri Juankoskea pelailemassa :D

Tietenkin myös lähipaikkakuntiin tutustuminen myös on uudella paikkakunnalla kivaa! Kouvolassa asuessani kävin Kotkassa pari kertaa ja Juankoskella asuessani tutustuin Kuopioon. Nykyään jopa osaan jo vähän kulkea Kuopion keskustassa :D


Harrastukset ovat itselle ainakin olleet sellaisia, että ne ovat tuoneet tekemistä vapaa-ajalle uudella paikkakunnalla. Itse olen ollut niin onnekas, että työnantajalla on ollut työntekijöille tarkoitettu kuntosali ja tietty juoksuharrastus on ollut sellainen, että sitä nyt voi melkein kaikkialla harrastaa. Juankoskelle muuttaessani minun piti etsiä sopiva kuntosali itselle ja sellaisen löysinkin. Ja olen myös ollut niin onnekas, että kaikilla saleilla on perheenjäsenen saanut ottaa mukaan eli Antin ollessa kylässä ollaan voitu käydä yhdessä salilla :)

Nyt kun vielä sain virikerahan töistä niin hankin itselleni Imatralla 10-kerran kortin salille, jossa pääsen harrastamaan tankotanssia ja testaamaan ilmajoogaa :D

Eri harrastus mahdollisuuksiin kannattaa siis tutustua etukäteen. Eihän sitä koskaan tiedä, jos löytääkin itselleen ihan uuden harrastuksen, jota on haaveillut joskus harrastavansa!


Kesätyöntekijöiden suhteen työnantajalla voi myös olla suuri merkitys paikkakunnalle sopeutumiseen. Kouvolassa kesätyöntekijöille järjestettiin tutustumisilta, jossa käytiin melomassa kanooteilla ja syötiin ja tutustuttiin. Sen ansiosta tutustuin muihin kesätyöntekijöihin ja käytiin välillä ulkona ja pääsin myös palokuntajuhliin, kun oli joku kaveri, jonka kanssa mennä. Lisäksi yhden Kouvolan tuttavuuden kanssa huomattiinkin, että ollaan molemmat Imatralla töissä ja ollaan nähtykin kerran ja tarkoituksena olisi nähdä toistekkin :)
Toki myös muutenkin työpaikalla tyhy-päivät ja muut lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mielestäni tutustuin syksyllä työkavereihini entistä paremmin tyhy-päivänä.


Tietenkin on myös tilanteita, joissa kaikesta huolimatta ei uudelle paikkakunnalle vaan sopeudu tai toiset eivät halua missään nimessä muuttaa isosta kaupungista pienempään tai maalta kaupunkiin. Sekin on ihan ok. Vaikka itse olen asunut erilaisilla paikkakunnilla, niin itseä ei maalle muutto houkuttele ja se on myös mun ja Antin hyväksyttävä :) Toki työpaikkakunnan suhteen ei voi olla tässä työtilanteessa nirso, mutta nykyaikana myös työnantajat ovat melko joustavia, ettei välttämättä tarvitse juuri sillä paikkakunnalla olla fyysisesti läsnä. Toki työnkuvasta riippuvaista!

Itse olen lukuisten muuttojen perusteella kuitenkin huomannut, että on paljon itsestä kiinni viihtyykö uudella paikkakunnalla ollenkaan. Tietenkin siihen vaikuttaa muutkin tekijät, mutta itse pystyy paljon vaikuttamaan omaan viihtyvyyteensä.

Miten olette sopeutuneet uudelle paikkakunnalle? Mitkä asiat ovat auttaneet sopeutumistanne? Vai oletteko koskaan muuttaneet pois synnyinseudultanne? Jos ette, niin miksi ette ole?


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tunteiden tukahduttaminen satuttaa

Monesti puhutaan, että suomalaiset on kauhean negatiivisia ja pessimistisiä. Positiivisuutta hehkutetaan ja negatiivisten tunteiden tuntemisesta syyllistetään. Itse koen jopa sellaiset yltiöpositiivisuuden hehkuttamiset toisten lyttäämisenä vaikkei sillä sitä varmasti tarkoiteta. 

 Mitä pahaa on negatiivisten tunteiden tuntemisessa?

Tietenkin on varmasti raskasta olla sellaisen ihmisen seurassa, joka ei näe koskaan missään asiassa positiivista ja on aina valittamassa. Sellaiset ihmiset on varmasti kuitenkin aika harvassa ja sellaiseen elämänasenteeseen on varmasti syynsä.



Viime vuonna tuli käytyä aika paljon läpi itsetutkiskelua ja oivalsin sen, että olen turhaan pitänyt itseäni kauhean pessimistisenä henkilönä. Toki suhtaudun joihinkin asioihin mieluummin varauksella, koska on tuntunut paljon pahemmalta, jos olen odottanut 100% onnistumista ja asia ei ole toteutunutkaan. Se on minulle oma suojamekanismi.
Olen kokenut, että ikävät tunteet on huono juttu ja niistä pitäisi päästä mahdollisimman pian yli.

Lopulta oivalsin, että itseäni satutan kaikista eniten juuri silloin, kun pyrin tukahduttamaan ikävältä tuntuvia tunteita. Tunteet vain voimistuvat silloin enkä myöskään ole pystynyt niitä silloin käsittelemäänkään tai jos olen pyrkinyt, niin käsittelytapa ei ole ollut onnistunut.


Tietenkään ei ole oikein suuttuessaan raivota jollekin ihmiselle eikä aina ole surullisena sopivaa itkeä joka tilanteessa. Tunteen voi silti yrittää käsitellä. Tai ainakin itsestä tuntuu vain entistä pahemmalta, jos yritän käskeä itseäni olemasta surullinen, vihainen tai vaikka paniikissa.

Olen myös oppinut enemmän ymmärtämään itseäni, olemaan lempeämpi itseäni kohtaan enkä ole vellonut paniikintunteissa niin paljon kuin aikaisemmin. Jos joskus pelottaa tai ahdistaa, niin se on ihan ok. Jos pyrin tunkemaan sen tunteen syvälle sisimpääni, niin se puskee pahempana esiin.


Positiivisen ja iloisen elämänasenteen levittämisessä ja siihen kannustamisessa ei ole mielestäni mitään vikaa. Itsekin olen lopulta enemmän positiivisuuteen kallistuva kuin melankoliaan, muuten en olisi aikoinaan jaksanut yläastetta läpi jatkuvan koulukiusaamisen vuoksi, jossain siellä oli toivo ja usko, että yläasteen jälkeen helpottaa ja niin helpottikin.

Mutta ihmisillä on syynsä ja taustansa miksi jotkut saattavat vaikuttaa pessimistisiltä. Sellaisen "mä en kestä negatiivisia ihmisiä"-asenteen voisi jättää pois. Ensivaikutelma ei aina kerro koko totuutta, kaikki ei näe valoisaa puolta elämän koettelemuksista eikä aina voi olla hyvä päivä.

Hyvää viikkoa kaikille tasapuolisesti :)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Liikunnan ilo löytyy rentoudesta

Olin aika pitkään hukassa sen kanssa, että miten tykkään liikkua. Olin treenannut salilla muutaman vuoden tavoitteellisesti ja siinä ohella myös harrastanut juoksua. Kun näille molemmille tuli itselle stoppi, niin piti alkaa opetella uutta tapaa liikkua.


Helpotusta löysin yliopiston liikunnasta, koska jumppatarjonta oli niin laaja, että pystyin kokeilemaan aina jotain erilaista jumppaa enkä todellakaan ehtinyt kyllästyä. Toisaalta liikuntaa varjosti edelleen se suorittamisen ja jatkuvan kehittymisen tarve. Tankotanssissa olin sentään ymmärtänyt, että opin omalla tahdillani ja se oli hitaasti ja epävarmasti verrattuna muihin :D

Muissa kuitenkin aina mietin, että pitää olla nopeampi, nostaa raskaampia painoja, kyykätä syvemmälle tai pyrkiä venymään paremmin.
Toisaalta sehän on ihan luonnollista, eikö? Moni saa lisämotivaatiota kehittymisestä ja niin saan minäkin edelleen, jos hiihdänkin nopeammin kuin ennen, salilla saan otettua isommat painot tai joogassa pysyn tasapainoharjoituksessa pystyssä.


Mikä sitten on nyt muuttunut verrattuna entiseen? Se, että tavoitteenani ei ole jatkuvasti olla liikunnan parissa parempi. Minun ei tarvitse olla voimakkaampi, nopeampi tai venyvämpi. Kehittyminen on plussaa, mutta se ei ole se, joka saa lähtemään ladulle tai salille. Ymmärrän nyt myös, että on huonompia päiviä. Erittäin jäisenä päivänä en edes lähtenyt ladulla kiertämään kuntorataa kokonaan ympäri jyrkimpien mäkien vuoksi, vaan hiihdin tiettyä pätkää edes takaisin (ja meinasin loivemmissakin alamäissä kiljua :D). En halunnut pilata hiihtoreissuani sillä, että olisin ollut jatkuvasti rähmälläni.

Katselin tällä viikolla Heiaheiasta aikaisempien vuosieni treenilokia ja mietin, että oliko välillä missään mitään järkeä. Mulla oli päähänpinttymä siihen, että viikossa oli oltava salitreenien lisäksi tietyn verran aerobista treeniä. Monesti kävin salitreenin jälkeen polkemassa spinningissä, koska muuten en ehtinyt mahduttamaan tarpeeksi treenejä viikkoon. Tai kävin salilla ja pitkällä juoksulenkillä samana päivänä, koska olisihan se tietty ollut kamalaa jos se lenkki tai salitreeni olisi sillä viikolla jäänyt tekemättä :D

Lisäksi juoksulenkillä oli kamalaa, jos piti pysähtyä sitomaan kengänauhoja, jos halusin ottaa kuvia niin yritin ottaa vauhdista. Eihän lenkkiä nyt saanut kuluttaa pysähtelyyn! Nyt voin vaikka hiihtäessä pysähtyä tuijottamaan maisemia enkä pysäytä Polarista aikaa vaan sen maisemienkin katselu kuuluu treeniaikaan ;)


En moiti niitä henkilöitä, jotka tekevät raskaita tuplatreenejä ihan normaalisti. Itse kun mietin omalta kohdaltani syytä noihin, niin oli mielestäni älytön :D Miksen voinut tehdä vaikka vähemmän salitreenejä tai käynyt harvemmin lenkillä tai spinningissä? Kun pakko oli vaan saada kaikki.

Ennen myös ajattelin, että onnistuneessa liikuntaviikossa on pakko olla sekä aerobista että lihaskuntotreeniä. Jos jompikumpi puuttui, niin sehän ei ollut hyvä juttu. Toki mielestäni on edelleen hyvä tehdä molemman tyylisiä treenejä, mutta jos joskus harrastan viikolla vain joogaa tai salilla ei tule käytyä joku viikko kertaakaan, niin mitäs sitten?


Kun vihdoin ja viimein olen luopunut siitä, että on pakko treenata tietyllä tyylillä, niin se on tuonut lisää rentoutta elämääni ja olen myös intoutunut käymään taas kuntosalilla. Salilla käymistä on tietenkin myös innostanut ystävä, jonka kanssa käydään välillä yhdessä treenaamassa.

Olen myös sisästänyt sen, että voin salilla treenata miten huvittaa. Vaikka käyn 1-2 kertaa viikossa salilla, niin minun ei ole pakko treenata yksijakoisella ohjelmalla, vaikka se kaikista kehittävintä ja järkevintä varmasti olisi. Mutta kun tykkään treenata lihasryhmiä erikseen, niin teen sitten niin :)

Olen myös löytänyt inhokkilajistani hiihdosta itselleni uuden mukavan talviliikuntamuodon. Vaikka olenkin aivan paska hiihtäjä ja lohduttoman hidas, niin mitä sitten! Tuleepahan liikuttua ulkona talvellakin!

Vähän nyt haaveilen, että löytäisin innon taas juoksemiseen, kun hiihtokausi päättyy. Ei mitään suunniteltua juoksuharjoittelua vaan hölköttelyä oman fiiliksen mukaan :)
Mutta jos juoksu ei iske, niin ainahan sitä voi ulkoilla kävellen!

Mistä se saattee liikunnan ilonne? Miten liikkumistyylinne on muuttunut vuosien varrella?

torstai 16. helmikuuta 2017

Miltä näyttää 165,5 cm pitkä ja 56 kg painava nainen?

Fitfashionin blogeissa on pyörinyt tämä postausaihe (toki bloggaajien omien pituuksien ja painojen mukaan) ja mielestäni tämä on sen verran mielenkiintoinen aihe, että halusin tehdä tästä postauksen :) Mielestäni olisi kivaa, että tämä kyseinen postausaihe leviäisi useampiin blogeihin ja blogeissa olisi esillä erikokoisia ja näköisiä bloggaajia.


Mä olen aina ollut hoikka tai siis ainakin ala-asteen alkamisen jälkeen ennen koulua olin vielä pyöreäposkinen lapsi :) Tän blogin aikana mun paino on vaihdellut 50-60 kilon välillä. Tällä hetkellä paino on tasaantunut 55-56 kiloon.

Mulla ei ole ennen aikuisikää mitään sen kummoisempaa liikuntataustaa. Harrastin lapsena 7 vuotta ratsastusta, mutta en ole oikein koskaan osannut pitää sitä oikein liikuntataustana, koska niin monet kerrat sain ala-asteella kuulla niin opettajilta, kuin luokkakavereilta, että ratsastaminen ei ole liikuntaa :P No sellaisethan väitteet on höpöhöpöä ja varsinkin kun sain hoitoponin, niin tallilla tuli ratsastuksen lisäksi tehtyä kaikkea, mitä hoitohevosen hoitoon kuului.

Ratsatuksen lopettamisen jälkeen kokeilin astangajoogaa ja 18-vuotiaana innostuin puolen vuoden ajan jumppaamaan himona :D 19-20-vuotiaana koitin reipastua jumpalla ja kuntosalilla kävin jopa kuukauden ajan, mutta rahaa ei ollutkaan sitten jatkaa salilla käymistä.


Kesällä 2012 innostuin liikunnallisesta elämäntavasta ja siitä lähtien olen liikkunut 3-6 kertaa viikossa, toki on myös ollut pieniä taukoja liikunnasta tai viikkoja jolloin oon liikkunut harvemmin.

Salitreenaamiseen hurahdettua mukaan tuli vartalonmuokkaaminen ja kyllähän silloin tähän varteen jotain massaa sai kerättyä :D Varsinkin kun aloin syömään reippaasti enemmän. Uskon, että ainakin pieni osa oli lihasta, suurin osa oli varmaan nestettä  ja rasvaa :D


Kesään 2015 asti jaksoin katsoa syömisiä tarkemmin (syömisiä aloin katsomaan tarkemmin varmaan syksyllä 2014?) ja syödä reippaammin, mutta sitten päätin jättää syömisten tarkkailun, koska mielestäni se teki hommasta liian vakavaa. Kesän 2015 alussa painoin sen 60 kiloa ja olo ei ollut itsellä kamalan hyvä :P Tai siis tuntui, että koko ajan turvotti ja kaikkea. Tuon jälkeen olen pyrkinyt syömään tarpeeksi, mutta en kuitenkaan niin, että ruokaa tarvitsee lapata suuhun väkipakolla.


Nykyään olen "höllännyt" syömisten kanssa siten, että syön maustettuja jugurtteja ja ostan kotiin aina välillä mehua ja jääkaappiin hätävaraksi jonkun valmisruoka-aterian jos joskus on liian kiire ruuanlaiton kanssa :D Ou mai gaad! Kuulostaapa hassulta, mutta omasta mielestä kyseiset ruokavalmisteet on olleet saatanasta ja monessa blogissa ne taitavat olla pahisten listalla :D

Tällä hetkellä treenaan ihan omien fiilisteen mukaan. Nyt ei ole mitään tavoitteita. Tärkeintä on liikkua siten, mikä hyvältä tuntuu. Toki positiivista olisi treenata välillä myös aerobisesti ja tehdä lihaskuntotreenejä ja mielestäni molempia treenimuotoja on sisältynyt hyvin tähän alkuvuoteen :)


Vegaaniruokavalio on ainoa erikoisuus mun syömisissä nykyään, mutta on niin rutinoitunut siihen, että en osaa pitää sitä erikoisuutena :D Lisäksi kun olen nyt käynyt 2 kertaa verikokeissa vegaaniuden aikana ja syksyllä mitattiin b- ja d-vitamiiniarvot ja arvot on olleet hyvät (tosin b-vitamiiniarvo oli niin korkea, että pillereiden syömistä piti vähentää :D) niin en sen kummemmin kytännyt mitään ravintoarvoja, kunhan syön tarpeeksi monipuolisesti :) Tosin kolesteroli mulla oli noussut vuoden sisällä 3,4 --> 3,5 mutta terkkarin mielestä se oli niin mitätön nousu ettei tarvitse muuttaa mitään :D

Kun olen kohta melkein 5 vuotta elänyt liikunnallista elämää, niin mielestäni se näkyy ja tuntuu kropassa jollain tavalla. En tarkoita, että näyttäisin erityisen treenatulta, mutta voimaa löytyy paljon enemmän verrattuna vuoteen 2012 (silloin kun muutettiin niin en jaksanut kantaa melkein mitään huonekaluja ja viime muutossa taas kannoin painavimmatkin jutut Antin kanssa) ja tauonkin jälkeen kroppa "muistaa" että aikaisemminkin on treenattu :)

Minusta olisi kiva, jos sinä kirjottaisit blogiisi tästä aiheesta kuvineen. Mitään paljasta pintaa ei tarvitse näytellä, yleensähän me kaikki nähdään toisemme kaikki vaatteet päällä :D Jos kirjoitat/olet jo kirjoittanut tästä aiheesta, niin linkkaathan sen postauksen minulle?

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

12 Tunnin työvuorot

Imatralle töihin pääseminen tarkoitti itselle paluuta vuorotyöhön. Itse olen kokenut vuorotyön itselleni sopivaksi, aamuvuoroisin pitää ehkä aamulla hieroa vähän enemmän silmiään, mutta itseasiassa tänä vuonna olen ehkä jopa enemmän tykästynyt aamuvuoroihin :D

Olen aikaisemmin tehnyt 2- ja 3-vuorotyötä, joten yövuorot ei ole mulle mitenkään uusi juttu. Uusi juttu mulle on nyt kuitenkin 12 tunnin työvuorot, nyt kun siirryin niitä tekemään. Toki olen aikaisemmin eri työpaikoissa tehnyt pitempiä kuin 8 tunnin työpäiviä välillä, mutta säännöllistä 12 tunnin työvuoroja en ole tehnyt.


Tällä hetkellä teen siis kesään asti töitä niin, että mulla on neljä 12 tunnin työpäivää, jonka jälkeen mulla on kuusi päivää vapaata ja taas neljä työpäivää ja kuuden päivän vapaat ja niin edelleen. Olen kuullut aika monen päivätyöläisen sanovan, että tällainen työaikamuoto on aika unelma pitkien vapaiden takia :D

Itse mietin taas sitä, että en halua työstä tulevan vain neljän päivän rutistusta ja odotusta, että pääsee vaan niille vapaille. Pidän tosi paljon mun työstä ja työkavereista, joten haluan myös nauttia työstä :) Itselle tämä tarkoittaa siis sitä, että valmistaudun työpäiviin kunnolla eli laitan itselleni ruuat etukäteen valmiiksi ja että 12 tunnin työpäivän jälkeenkin on kiva tehdä jotain kivaa kotona. Toki yövuoron jälkeen ihan suoraa päätä vaan nukkumaan :D


Viime viikolla mulla oli ensimmäinen neljän työpäivän putki ja mun mielestä se oli oikein onnistunut :) Aamuvuoroista kotiin illalla tullessa ei tarvinnut alkaa kokkailemaan tai muuta, vaan otin rennosti :) Tosin yövuoroa varten kääntäessäni rytmiä kokkailin kyllä töiden jälkeen yöllä, mutta tarkoitus olikin valvoa mahdollisimman myöhään :D

Ennen ekaa yövuoroa kävin hiihtämässä ja nukuttuani yövuoron jäljiltä kävin kaverin kanssa kuntosalilla. Ehkei ihan kaikista suositelluinta käydä yövuoron jälkeen treenaamassa, mutta olenpahan niin tehnyt aiemminkin ja kaverin kanssa ei turhan usein pääse salille :P


Ekan yövuoron jälkeen mua kyllä vähän jännitti, että saanko nukuttua ollenkaan tarpeeksi! Mutta toisaalta se on ymmärrettävä että sitä nukkuu sen verran kuin nukuttaa. Nimittäin toisen yövuoron jälkeen sain nukuttua vielä vähemmän :P Onneksi nyt vapailla on tullut nukuttua ihan tarpeeksi <3
Tarkoitus olisi kyllä hankkia sellainen "silmälappu" jotta nukkuminen yövuorojen jälkeen onnistuisi paremmin, kun makuuhuone on  vähän turhan valoisa aamulla ja päivällä.


Pitkät vapaat mietitytti mua kans alkuun. Siis eihän siinä mitään, kuusi päivä vapaata aika kivaa :D Mutta siis, että kyllä vapailla on vietettävä ihan normaalia elämää eikä voi aina olla vaan et jee lomalla! Ei tietenkään se itselle myöskään tarkoita, että on aina herättävä kukonlaulun aikaan ja oltava illalla aikaisin pedissä, mutta ei myöskään sitä että rytmi on aivan sekaisin.

On multa myös kyselty, että aionko viettää mun kaikki vapaat Antin luona, niin en kyllä aio. Kissoja ei voi kiikuttaa Savon ja Imatran väliä jatkuvasti. Lisäksi mulla on koti täällä Imatralla, omat harrastukset ja ystäviäkin lähellä. Kyllä munkin pitää sitä omaakin elämää viettää ja lisäksi en kestäisi jatkuvasti asua maalla :D:D:D  Lohdullista on se, että en ole ainoa kaukosuhteilija, joka haluaa myös viettää aikaansa omassa kodissaan!

Oon ollut tosi tyytyväinen näihin 12 tunnin työvuoroihin, vapaiden aikana on vaan pitänyt useamman kerran tarkistaa, että onko mulla seuraava työvuoro oikeasti vasta tuolloin :D
Tuntuu varmasti hassulta näistä sitten siirtyä 2-vuorotyöhön :D

Mitä eri työaikamuotoja te olette tehneet? Mikä teille on omasta mielestänne sopinut parhaiten, vai onko sillä väliä teettekö päivätöitä tai vuorotöitä?

maanantai 6. helmikuuta 2017

Myyttejä veganismista, vegaaneista ja muuta höpöä

Olen ollut "jo" vuoden vegaanina ja tässä ajassa olen ehtinyt tutustua erilaisiin ennakkoluuloihin, myytteihin ja mitä kummallisimpiin höpö puheisiin vegaaniudesta. Luojan kiitos ne jutut eivät tule lähipiiristäni, koska mulla on aivan mahtava perhe ja ystävät :)

Yleensä osaan suhtautua näihin huumorilla, koska monet väittämät perustuvat vain ihmisten omiin ennakkoluuloihin, tietämättömyyteen, omaan syyllisyyden tunteeseen tai pyrkimykseen lobata lihateollisuutta.  Eniten ehkä mua ärsyttää se, että ihmiset kokeilee muutaman kuukauden vegaaniutta ja leimaavat, että vegaaniruokavalio on epäterveellinen ruokavalio vaikka vika ei ole ruokavalion vaan sen, että itse on toteuttanut sitä päin persettä oman kroppansa suhteen :P


Siksi kehotankin, että tutustu ruokavalioon etukäteen äläkä hyppää siihen lennosta. Jos sekaruokavaliossa olet syönyt vähähiilarisesti, fodmap tyylisesti tai sinulle ei sovi soija, pavut tai herneet niin eivät ne sovi sinulle vegaaniruokavaliossakaan. Mielestäni on jotenkin hämmentävää, että ihmiset jotka ovat tietoisia, että oma maha ei siedä kaikkea, niin sitten vegaaniruokavaliossa aletaan sitten ahtamaan sitä kaikkea itselle epäsopivaa? Onko se silloin ruokavalion vika? Vegaaniruokavaliotakin voi toteuttaa niin herkkämahaiset, soija-allergiset ja keliaakikot. Facebookista löytyy miljoona eri ryhmää, josta löytyy tietoutta eri tyyleistä toteuttaa veganismia.

Toisaalta on myös hyvä muistaa, että kropan kestää aina tottua uuten ruokavalioon. Niinhän se menee eläimilläkin, että uuteen ruokaan on totutettava tai muuten tulee ripuli ;) Tietenkään ei tarkoitus ole kuukausi tolkulla kärsiä vatsakivuista, mutta jos ainoana muutoksena on tiheämpi tarve kakalle ja siedettävä turvotus, niin se menee ajan kanssa ohi. Itse olen ollut aina läpipaskoja, niin eroa en ole huomannut ;)

Itse oltuani ensimmäistä kertaa vegaanihaasteessa ja vaikka olin ollut sitä ennen kasvissyöjä 4 vuotta ja aloin sitten haasteessa vetämään soijaa urakalla, niin ei se sopinut mun kropalle, vaan olin soijakaasukammio :D No seuraavassa haasteessa tajusin korvata tietyt soijatuotteet kauratuotteilla ja se auttoi. Nykyään taas voin syödä soijajugurtteja ja syödä pääruuilla myös soijatuotteita ja maha on siihen tottunut.

Itse vaihdoin lennosta vuonna 2010 pescovegetaristiksi. Vedin viimeisen puinaisen lihan ateriani Varkauden ABC:llä ja sen jälkeen aloin puputtamaan kasvisruokaa. Mun maha oli puolivuotta aivan totaalisen juntturassa :D Joten tutustu ruokavalioon! Se ei ole ruokavalion syy, jos et sitä osaa itsellesi sopivasti noudattaa.

 
Vegaaniruokavalio ei tapa sosiaalista elämää eikä kavereita tarvitse käännyttää vegaaneiksi. Toki jos lähipiirisi suhtautuu vihamielisesti pelkästään ruokavaliosi muutokseen, niin kannattaa miettiä, että oletko oikeasti tärkeä heille :P

Viimeisen vuoden sisällä vegaanibuumi on suorastaan räjähtänyt Suomessa ja monisssa ravintoloissa, on listalla jo valmiita vegaaniruokia useampiakin. Lisäksi ravintoloista voi etukäteen kysellä, että onko mahdollista saada vegaaniruokaa. Antin kanssa syötiin Kolilla 3 ruokalajin illallinen ja en todellakaan syönyt mitään pelkkää salaatinlehtiä, vaan ruokani oli todella hyvää <3 Siihen tarvitsi ainoastaan yhden puhelinsoiton :)
Meidän ei siis ole ikinä tarvinnut miettiä, että voidaanko mennä ulos syömään vai ei. Ainoastaan jos pitää Hesen ja Mäkin väliltä valita niin mennään Antin kanssa Heseen, koska en saa Mäkkäristä muuta kuin ranskalaisia. Voi mikä menetys...

Mun ei ole ystävien luona kyläillessä ikinä tarvinnut ottaa omia eväitä mukaan, vaan mun ystävät on aina olleet niin ihania, että ovat leiponeet vegaanisesti tai jos ollaan tehty yhdessä ruokaa niin ruoka on ollut vegaanista. En ole vaatimalla vaatinut, se nyt on mun ystäville ihan luonnollista ettei aina tarvitse syödä lihaa. Ystäväni ollessa kissojani hoitamassa, ostin hänelle vegaaniset ruuat, vaikka hän syö lihaa. Kumpikaan ei meistä tehnyt asiasta numeroa ja miksi olisi pitänytkään?

En ymmärrä, että mitä ihmeellistä kyläillessä olisi pyytää, että tarjottavat on vegaanisia? Joutuvatko keliaakikot ja maitoallergiset syömään kylässä aina itselleen epäsopivaa ruokaa tai ottamaan omat eväät mukaan? Toki vegaanius on oma valinta, mutta mitä vaikeeta on sitten tehdä vieraalle sellaista tarjottavaa, mitä hänkin voi syödä? Mitä itua on sitten tehdä jotain tarjottavaa vieraalle :D
Kyllä minä olen joihinkin juhliin varuiksi ottanut mukaan eväät, jos minulle ei olisikaan varattu vegaanista ruokaa (vaikka olen asiasta ilmoittanut), mutta se on ollut jopa Rautavaaran perukoilla turhaa :D 


Kaikki vegaanit eivät ole vihaisia moraalisaarnaajia. Ymmärrän kyllä ennakkoluulon vihaisista vegaaneista, itseä suorastaan pelotti ensimmäisiä kertoja kirjoittaa Facebookissa vegaaniryhmään, mutta olen nykyään tajunnut, että se on ollut vain oma höpsö ennakkoluulo. Monet vegaanit on rentoja ja keskittyvät vain veganismin positiivisiin puoliin.

Mä olen ainakin havainnut sen, että kaverit innostuu kokeilemaan kasvisruoka- ja vegaanijuttuja vaan ihan pelkästään sillä, että yhdessä kokkaillaan tai jos mulla on jotain ruokaa ja kavereita kiinnostaa se, niin kerron sitten siitä. Ei mulla ole tarvetta ketään käännyttää, musta on vaan huippua jos joku löytää jonkun hyvän vegaanisen ruuan mun kautta :D

Toki tietoutta jaetaan jos jotakuta kiinnostaa ja itse jaan faktatietoa ilman verellä mässäilyä kyllä facebookissa vaikka mun facebook kavereita ei kiinnostaisikaan, toivoisin vaan että joku edes pysähtyisi miettimään, että mistä se liha on oikeasti lautaselle tullut ja pohtisi omia valintojaan.


Vegaanisen ruuan valmistuksessa ei mene sen kauempaa kuin muunkaan ruuan. Toki jos oikeasti haluaa kasvattaa pavut itse ja tehdä jotenkin kaiken vaikeimman kautta niin sitten siinä menee kauemmin. Parhaimmillaan keität riisiä/perunaa/kvinoaa/tai paistat mitä tahansa lisuketta ja heität protskun lähteen pannulle ja teet kylkeen salaatin tai pilkot vaan jotain vihannesta ruuan kylkeen tai et et syö edes vihanneksia.

Vegaani voi syödä runsaasti kotimaisia raaka-aineita. On Härkikset, Nyhtikset, hernettä kasvatetaan Suomessa, niin pinaattiakin, kvinoaakin, härkäpapua myös. Suomalaisesta kaurasta tuotettuja tuotteita on ihan sikana!

Jotkut vegaanit ovat fennovegaaneja eli syövät vain Pohjoismaissa tuotettuja raaka-aineita.

Vegaanien soijan syönti ei myöskään tuhoa maapalloa. Suurin osa viljellystä soijasta menee liharuuan tuotantoon ja esimerkiksi kaapistani löytyvät soijarouheet ja palat on tuotettu Euroopassa, jossa ei ole sademetsää.


Vegaanit eivät ole aina syyllistämässä. Jos joku mainitsee olevansa vegaani tai kertoo faktaa ilman mässäilyä eläintuotannosta tai eläinperäisten tuotteiden ilmastovaikutuksista niin siinä ei olla heti syyllistämässä, että sinä senkin paska. Jos hermostut vegaanista ilman provokaatiota, niin olisiko aika mennä itseensä?  Tietenkään ehkei kukaan jaksa mistään tyhjästä nyhjäistyä luentoa, mutta jos aiheesta keskustellaan, niin miksi asiasta suututaan, koska sen faktan kertoja on vegaani?

Jos hermostut faktasta, että liharuuan korvaaminen maitoproteiinilla on yhtä tyhjän kanssa ilmastonmuutoksen takia (juuston ilmastovaikutus on melkein yhtä suuri kuin punaisen lihan, koska yhteen juustokiloon tarvitaan todella suuria määriä maitoa) niin onko se vegaanin syy? Jos joku aikoisi juosta maratonin ja kertoisi harjoittelevansa siihen juoksemalla kerran viikossa 5 kilsan lenkkejä, niin kyllä varmasti joku maratonaari kertoisi, että tuollainen treenaaminen ei ehkä ihan riitä. 

Itse yleensä jos joudun jostain ruuasta kieltäytymään niin totean etten syö maitotuotteita tai lihaa. Ihan siitä syystä, että jos sanon olevani vegaani, niin jotkut saatavat reagoida siihen negatiivisesti ja itse ei sellainen kiinnosta. Toki jos joku tarkemmin kysyy ruokavaliostani, niin kerron olevani vegaani.

Vegaanin ei tarvitse luopua kaikesta. Kyllä vegaanitkin omistavat lemmikkejä, ajavat autoa, matkustavat lentokoneella ja ostelevat turhia vaatteita. Toki jotkut ovat niin HC-vegaaneja etteivät aio hankkia lemmikkieläimiä, koska eivät koe sitä eettiseksi. Se on heidän oma valintansa. Kenellekkään en suosittele lihansyöjä tai sekasyöjä lemmikin muuttamista vegaaniksi. Oma valinta on aina oma valinta, lihatuotannon eettiset ongelmat ja ilmastonmuutos eivät ole lemmikkien vika. 

Ja paras kaikista :D Vegaaninen ruoka ei ole mautonta eikä tofu maistu visvalle! Toki jos tykkäät syödä ja tehdä mautonta ruokaa, niin siitä vaan. Itse pidän herkullisesta ruuasta :) En tiedä kuka saa tofusta visvaisen makuista :D No ehkä jossain ravintolassa on niin onnistuttu?

Näitä juttuja mulla riittäisi vaikka kuinka paljon, mutta tästä postauksesta tuli jo liian pitkä. Voin kyllä lisää aiheesta kirjoittaa, jos teitä kiinnostaa.

Jos tämä postaus sinua alkoi ärsyttämään niin pysähdy hetkeksi miettimään oliko vika postauksessa vai omassa asenteessasi :) 

Peace and Love <3

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Tässä ja nyt

Musta tuntuu, että elin viime vuoden jotenkin sumussa. Toki vuosi sisälsi paljon ihania ja mukavia hetkiä, mutta jotenkin ajatukset oli koko ajan siinä, että pitää valmistua ja kohta kuitenkin pitää taas muuttaa ja apua, kun tää meidän koti pitää saada kokonaan tyhjennettyä.

Toisaalta taas, kun muuttaa niin useasti ja tietää, että muutto ei ole pysyvä niin osaako sitä elääkkään ajattelematta, että kohta ollaan taas muualla? Määräaikaiset työpaikatkaan eivät olleet pysyviä ja kohta sitä taas oli etsimässä uutta työpaikkaa ja sen seurauksena uuttaa paikkakuntaa.
Joten ihan ymmärrettävää siis, että ajatukset on olleet siinä, että kohta ollaan taas muualla.

Olen toki tottunut muuttaamaan kesätöiden perässä, mutta kun muuttaa vain kesäksi pois kotiseudulta, niin sitä aina tiesi palaavansa kotiin. Nyt sitä koko ajan mietti, että milloin se koti on jätettävä lopullisesti.

Saatuani marraskuussa tietää, että sain töitä Imatralta ja vuosi sisältää vielä viimeisen muuton, niin ajattelin vaan että kumpa muutto olisi jo ohi. Joulu ja uusi vuosi kauhistutti, koska toivoin vain että muutto olisi ohi ja olisin Imatran kodissani, siinä edes vähän pidempi aikaisessa kodissa mitä Joensuun koti oli ollut sinä vuonna.


Tällä hetkelläkään koti ei ole välttämättä pysyvä, sillä työsoppari mulla on syyskuun loppuun asti ja sitten ollaan kissojen kanssa taas tuuliajolla.

Mikä ero tässä siis on edes viime vuoteen?

Itse koen eron kuitenkin suureksi. Imatralle muutto tuntui siltä, kun oli palannut takaisin kotiin :) Palasin tuttuun työpaikkaan ja tutulle asuinseudulle :) Lisäksi, että ollaan kissojen kanssa ainakin 9 kuukautta samalla paikkakunnalla tarkoittaa sitä, ettei ihan heti tarvitse olla muuttamassa :D

Suuri vaikutus on myös se, että tällä hetkellä ei ole kiire minnekään. Ei ole kiire saada gradua valmiiksi eikä ole mitään treenitavoitetta mitä kohden pitää pyrkiä. Ei ole jatkuvaa suunnitelmaa, että mitä pitää tehdä.


 
Viime vuoden sumuisuuden takia haluan elää tässä ja nyt. Sekään ei tarkoita sitä, ettei saisi olla suunnitelmia tai tavoitteita. Eikä myöskään sitä, että hetkessä eläminen tarkottaisi jotain tietynlaista tapaa elää. Haluan elää niin, että teen sitä mikä tuntuu hyvältä. Jos älypuhelimen räpeltäminen sohvalla röhnöttäen tuntuu sillä hetkellä hyvältä, niin se on hyvä juttu :)

Tietenkään stressaavaa vuotta ei tuosta noin vain unohdeta ja joskus röhnöttäessä saattaa iskeä stressi, että pitäisi olla tekemässä jotain järkevää. Mutta sekin kuuluu vain elämään ja tässä matkan varrella on opeteltava käsittelemään sitä stressiä. Jos jokin tavoite minulla nyt on, niin oppia käsittelemään stressiä oikein. Ei ylisuorittamalla eikä lamaantumalla.

Valmistumisen jälkeen elämä on ollut ihan yllättävän mukavaa vielä kun heti työllistyi myös. En olisi ehkä uskonut vielä viime vuonna, että elämä voi olla näin mukavaa :)

Miten te olette selvinneet elämänne kiireisistä aikakausista ?

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Muumipeikko hiihtämässä

Jos olette yhtään katsoneet muumeja, niin varmaan tiedätte ettei Muumipeikko ole mikään latujen sankari :D Tai ei ainakaan siinä jaksossa, missä Muumipeikko heräsi talvella  ensimmäistä kertaa :D

Kävin eilen kävelyllä etsimässä lähimpiä latuja, kun kodin vierestä ei valitettavasti vielä lähdekkään latua, ehkä sitten kun lunta on hieman enemmän. Löysin noin kilometrin päästä ladun ja pääsin tänään muumipeikkoilemaan!


En siis todellakaan ole mikään latujen sankari, kaukana siitä! Opiskeluaikana tuli hiihdettyä enemmän kuin moneen vuoteen, mutta nekin hiihdot rajoittuivat Räkäposkella tapahtumiin ja kerran yhteen ei niin menestykselliseen hiihtoretkeen Antin kanssa :D  Olen yleensä inhonnut hiihtämistä, mutta päätin nyt tänä talvena antaa hiihdolle mahdollisuuden. Juoksuinto kun ei ole vieläkään palannut ja haluan jonkinlaista ulkoliikuntaa päästä harrastamaan!


Tiesin ettei latu ole tasaisen tappavaa, mutta kyllä mäkien jyrkkyys tuli itselle aivan yllätyksenä :D Tasaisella ladulla pääsen eteenpäin suhteellisen hyvin, mutta mäet. Voi kamalaa! Ensimmäisessä alamäessä pysyin ihme ja kumma pystyssä, mutta koska siitä alkoi heti jyrkkä ylämäki, niin lensin tietty mahalleni :''D Enkä millään meinannut päästä mäkeä ylös! Koitin tampata sivuttain, koitin kavuta jotenkin ja luovutin ja irrotin sukset ja kiipesin mäen ylös kävellen ladun vierestä. Vähän aikaa pääsin hiihtämään tasaisella ja sitten tuli entistä jyrkempi alamäki ja melkein kiljuin sitä laskiessani!
Hämmentävää oli kyllä, että laskut pääsin pyllähtämättä alas. Mun tasapaino on kyllä parantunut paljon enemmän mitä nyt oon joogaillut viime aikoina, että ehkä treenitaustasta on hiihdossa jotain hyötyä. Ylämäessä jouduin taas irrottamaan sukset, kun ei siitä noususta tullut mitään :D


Onneksi kauheiden mäkien jälkeen tuli tasaisempaa latua, mutta oli sielläkin mäkiä ja lensin nassulleni vielä kerran ylämäessä, mutta sitten kekkasinkin, että miten pääsen mäet ylös :D Kun niillä sauvoilla pitää puskea takaa voimaa eikä koittaa roikkua niillä mäessä edestä päin!

Toisella kiekalla jo sisuunnuin, mutta jyrkimmässä ylämäessä kaaduin taas heti, mutta pääsin sen silti ylös! Alamäkilaskun kanssa oli vähän hakemista, sillä mietin että miten saisin vauhtia vähän jarrutettua ja eihän siitä tullut mitään vaan kaatuilin sitten sen takia. Päätinkin sitten kokeilla, että menisikö alamäet helpommin kyykkyasennossa vaikka vauhtia tuleekin lisää ja se helpotti kummasti. Päätin vaan pyrkiä keskittymään tasapainon pitämiseen enkä siihen, että vauhti tuntui aina hirveän hurjalta :D


Olin ajatellut, että noin tunnin hiihto riittää, mutta koska mäkien nousu ja lasku parani koko ajan, niin päätin hiihtää vielä yhden kierroksen! Kaaduin ainoastaan siinä jyrkimmässä ylämäessä, kun laskun jälkeen vauhti pysähtyy ylämäessa ja en ehtinyt aloittaa nousua vaan sukset lähti taaksepäin luistamaan :D Mutta hyi hirvitys kun sen jyrkimmän alamäen meni kyykyssä, kyllä lensi pari ärräpäätä, kun pelotti niin hirveästi!

Hiihdin lopulta 5,58 kilometriä ja olin hidas kuin etana. Suunnilleen kävellen olisin päässyt nopeammin, mutta kaikki suksien irrottamiskommellukset vei aikaa :D Mutta kaikista kommelluksista huolimatta jäi hyvä fiilis ja käydä hiihtämässä uudestaan! Nyt kun opin itselle sopivan tekniikan mäkien kanssa, niin tästähän tämä lähtee paranemaan. Pitää vaan sen jyrkimmän ylämäen kanssa hioa taktiikkaa ettei siinä tarvitsisi aina olla rähmällään.

Onneksi laduilla ei ollut muita hiihtäjiä, olisin varmasti herättänyt laturaivoa, kun olin mahallani ladulla :D Ja onneksi koiranulkoiluttajat lähtivät liikkeelle vasta, kun hiihtotyylini parani ;)

Seuraava hiihtokerta taitaa olla lauantaina, kun vietetään Luonnonpäivää, teemana on Sukella talveen (klik) ja me aiotaan Antin kanssa sukeltaa talveen hiihdon parissa :) Todennäköisimmin ehkä mennään lähiladulle, taitaisin Maailman suurimmassa hiihtokoulussa olla latujen tukko :D Tosin toivon ettei lähiladulla olisi hulluna porukkaa lauantaina! Antin kanssa voitaisiin vähän katsoa sen suurimman ylämäen kiipustamista, että selviäisin senkin ilman kaatumista :)

Tykkäättekö hiihtää? Oletteko käyneet hiihtämässä tänä talvena? Ja hei osallistukaa ehdottomasti Luonnonpäiviin! Eihän niihin tapahtumiin ole pakko osallistua, voi ihan itsekseenkin liikkua luonnossa Luonnonpäivän kunniaksi :)
 

tiistai 17. tammikuuta 2017

Antakaa rauha opinnäytetyöntekijöille!

Itse olen tehnyt opinnäytetöinä kandidaatintyön ja pro gradun, mutta haluan silti kirjoittaa yleisesti opinnäytetöistä, koska olen melko useasti kohdannut ammattikorkeakouluopiskelijoiden vähättelevän omaa työmääräänsä opinnäytetyön kanssa heti sen jälkeen, kun olen kertonut tekeväni gradua (onneksi se on nykyään valmis!).

Tietenkin oppareita on eri tasoisia ja haastavuudeltaan erilaisia. Joku voi tehdä todella yksinkertaisen gradun, kun taas toisen ammattikorkeakoulun päättötyö on todella haastava.


Gradun teko oli itselle aikamoinen puristus. Mulla meni sen tekoon kokonaisuudessaan melkein 2 vuotta. Itse laskin gradun teon aloittamisen siitä, kun aloin tehdä tutkimussuunnitelmaa. Toki olin välillä aina töissä ja työnteko hidasti gradun tekoa merkittävästi.

Suurin ongelma itsellä oli gradun teossa, että aineisto ei ollut omani ja jouduin korjaamaan aineistoa oikeaan muotoonsa todella monta kertaa (ohjaajakin välillä korjasi sitä, koska tiesi paremmin mitä aineiston keräääjä on tarkoittanut) ja tekemään tuloksia monesti uusiksi. Lisäksi minulle tilastotiede on todella vaikeaa ja jouduin tappelemaan SPSS:n kanssa vaikka kuinka monesti ja en heti alkuun saanut edes apua tilastotieteen kanssa, kunnes otin ohjaajaan yhteyttä, että tästä ei tule yhtään mitään.

Itse olen kuitenkin ollut siinä onnellisessa asemassa, että minua ei puoliso eikä perheenjäsenet häirinneet jatkuvalla kyselyllä, että milloin se gradu on valmis ja milloin valmistun. Jos puhuin, että pakko pitää gradusta taukoa, niin kaikki oli heti sen kannalla, että ehdottomasti kannattaa.
Ohjaajakin kyseli ainoastaan kesällä 2015, että mitä gradulle kuuluu ja ymmärsi, kun kerroin etten ollut sitä ollenkaan tehnyt kesätöiden vuoksi.

Kaikilla ei valitettavasti ole näin. Joillakin tutut ja sukulaiset kyselevät jatkuvasti, että milloin valmistut? Milloin se päättötyö on oikein valmis? Miksi et ole saanut sitä vielä valmiiksi? Ei se voi olla niin vaikeaa?!


Meitä ihmisiä on erilaisia ja olemme myös erilaisia oppijoita ja erilaisia tutkelmien tekijöitä. Kuulostaahan se helpolta jos miettii esimerkiksi gradun rakennetta: johdanto, aineisto ja menetelmät, tulokset, tulosten tarkastelu ja johtopäätökset. Eikun vain kirjoittamaan ja se onkin valmis!

Päättötyössään voi kohdata ongelmia, mitä ei ole odottanutkaan. Esimerkiksi olin itse maaliskuussa innossani, että vihdoin tulokset ja taulukot on valmiit ja jouduinkin tekemään kaiken alusta, koska aineistoon oli tehtävä logaritminmuunnos. Oliko motivoivaa? Ei ja gradu sai jäädä tauolle maaliskuun lopuksi ja keskityin töiden tekoon. Tai kun etsin johdatoon lähteitä. Käytin usemman päivän oikein viitteiden löytämiseen, koska törmäsin aina johonkin toissijaiseen lähteeseen! Se vasta oli turhauttavaa...

Moni voi jäädä myös täysin yksin tutkielmansa kanssa. Kaikki ohjaajat eivät auta. "Pitäähän sitä nyt osata jo tässä vaiheessa tehdä gradu itse." Jotkut ohjaaja eivät auta edes kandidaatintyön kanssa. Koita siinä sitten raapia tieteellistä tutkimusta kasaan, jos sen teosta ei ole aikaisempaa kokemusta.


Päättötyötänsä tekevät opiskelijat ovat myös eri elämäntilanteissa. Joillakin on sellainen elämäntilanne, että päättötyön saa vauhdilla valmiiksi ja se on siinä. Toiset ovat toinen jalka työelämässä ja toinen jalka vielä opintojen parissa. Silloin voi olla vaikeaa jaksaa töiden jälkeen tai viikonloppuisin keskittyä päättötyönsä parissa. Joillakin voi olla ongelmia mielenterveyden kanssa ja toisaalta suuri pettymys opintojensa viivästymisestä voi jo hidastaa opinnäytetyön tekemistä.

Itse olin kovin pettynyt siihen, että en valmistunut 5 vuodessa, vaan päädyin N:nen vuoden opiskelijaksi. Tein töitä myös gradun ohella, koska jokainen oman alan työkokemus oli/on äärimmäisen tärkeää.
Toisaalta myös kandidaatintyön tekeminen oli itselle niin raskas prosessi, että gradu kasvoi itselle jo sellaiseksi möröksi ennen kuin minulla oli edes aihetta tiedossa. Gradu paljastui itselle lopulta vielä pelkojani suuremmaksi möröksi...

En halua pelotella ketään, jolla gradun teko on vasta edessä :D Itselle gradu oli vaan niin tuskainen projekti, että vieläkin ihmettelen, että sain sen todellakin valmiiksi! Toisille gradu on läpihuutojuttu, mutta itselle ei valitettavasti ollut.

Haluankin julistaa rauhan opinnäytetyötänsä tekeville opiskelijoille. Sitä tutkielman tekoa ei vauhdita yhtään jatkuva kysely tai painostaminen. Mitä jos kysyttäisiin mieluummin, että miten voit?

Oliko teille päättötyön tekeminen raskasta? Millaisia vaikeuksia kohtasitte sen kanssa? Jos päättötyön tekeminen oli teille todella helppoa, niin mistä se johtui?

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vihdoinkin ohjatussa jumpassa!

Mulla on ollut vähän epäonnea noiden ohjattujen jumppien kanssa, onneksi niihin ei ole tarvinnut etukäteen ilmoittautua :D
Viime viikolla en töiden jälkeen jaksanut lähteä hirveissä pakkasissa salille polkemaan sitä 6 kilsaa. Maanantaina mun oli tarkoitus mennä kahvakuulatunnille ja olin pakannut repun ja pukenut treenivaatteetkin päälle ja lähdössä jumppaan, mutta pyörän lukko olikin niin pahasti jäässä, että en saanut sitä millään auki. Lukkosulakaan ei heti auttanut ja kun lukko vihdoin aukesi, niin enpä viitsinyt enää lähteä kahvakuulatunnille, kun salille olisi pitänyt polkea tuhatta ja sataa!


Tänään olin ajatellut, että menen joko circuit-tunnille tai jooga-tunnille, riippuen että miten ehdin. Huomasinkin, että voisin hyvinkin ehtiä circuitiin, mutta sinne olikin loppujen lopuksi poljettava aika reipasta tahtia :'D Jossain vaiheessa matkaa mietin, että mitä jos en meekkään vaan meenkin vaan ruokakauppaan ja jumppaan kotona. No päätin sitten, etten luovuta ja jos en jumppaan kerkeä, niin voinhan mennä salille sen sijaan.
Pyöräilytahtini oli kuitenkin niin reipas, että ehdin ihan hyvissä ajoin tunnille :)


Onneksi syke ehti tasaantua edes vähäsen, ennen tunnin alkua. Tosin en alkulämmittelyä olisi edes pyörämatkan takia olisi tarvinnut :D
Alkuun siis toki lämmiteltiin ja  lämmittelyliikkeinä olivat:

-Maasta seisomaan nousu vapaalla tyylillä
- Kylkilankku
-Hyvää huomenta-liike
-Kyykky

Jokaista liikettä tehtiin minuutti ja kierroksia oli kaksi. Tuo maasta seisomaan nouseminen oli yllättävän raskas liike, varsinkin kun itsellä vatsalihakset olivat aikaisemmista treeneistä johtuen jo alkuun jumissa.


Lämmittelyn jälkeen lähdettiin sitten heti kiertämään suorituspisteitä. Liikkeitä tehtiin yhteensä 4 minuuttia pisteellä ja jokaista liikettä tehtiin minuutin ajan.
Liikepareina olivat:

-Istumaannousu ja lankku
-TRX-narulla selkäliike ja TRX-narulla punnerrus (tai peruspunnerrus tai helpotettu)
-Valakyykky ja yhden käden kulmasoutu
-Yhden jalan lantionnosto ja penkkidippi
-Vuorikiipeilijä ja jokin maastaveto/punnerrus painopallolla
-Tempaus kahvakuulalla yhdellä kädellä ja Russian twist
-4 minuuttia pyöräilyä tai hyppynarulla hyppimistä

Tunnin alussa mulle tuli jo heti fiilis, että ihan mahtavaa, että kerkesin tunnille. Vaikka pyörämatka salille oli aivan kaamea. Oli kyllä ihan huippua päästä treenaamaan ryhmässä ja että ohjaaja oli ihan fyysisesti läsnä. Ja olihan se ihanaa päästä tollaselle kunnon rääkkitunnille, että pääsi koettamaan omia rajojaan pitkästä aikaa :)
Päätin sen verran ottaa tunnilla varovaisesti, että otin painopallolla ja kahvakuulalla tehtäviin liikkeisiin pienemmät painot, koska en ole painoilla vähään aikaan treenannut ja oli kyllä hyvä päätös! Hyppynarulla en oikein osannut hyppiä kunnolla, vaikka ala-asteellahan suunnilleen osasin silmät kiinni hyppiä :)

Tykkäsin kyllä circuit tunnista tosi paljon ja oli kyllä itsestä ja Polarin mielestä varsin tehokas tunnille. Pyrin kyllä menemään kyseiselle tunnille uudestaan, kunhan aikataulut antaa myöden :)

Mitäs liikuntaleja te aiotte tänä vuonna lisää kokeilla vai liikutteko ihan tuttujen lajien parissa?

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Terveiset Imatralta!

Taas vähän venähti postaustauko, koska muuttopuuhien aikana ei kauheasti treenaamaan kerinnyt ja blogatakkaan ei huvittanut vaan aiheesta muutto, muutto ja vielä kerran muutto. Lisäksi olin melkein kuukauden kipeänä ja ei tullut sen myötäkään treenattua.


Paljon on tässä postaustauon aikana ehtinyt tapahtua. Nimittäin mä valmistuin joulukuussa METSÄNHOITAJAKSI :D Apinanraivolla sain gradun väännettyä loppuun. Kun tulokset oli vihdoin valmiiksi niin sitten gradu valmistui aika vauhdilla. Olin onneksi tehnyt jo viime keväänä lopputentin eli gradun palauttamisen ja esittämisen jälkeen ei tarvinnut kuin pistää paperit hakuun, kun gradu tuli hyväksyttynä takaisin. Parasta tässä oli se, että ohjaaja ennakoi gradun arvosanaksi välttävää, mutta tarkastuksesta se tuli arvosanalla hyvä :D


Toinen suuri muutos oli se, että Joensuu jäi toistaiseksi taakse ja muutin Imatralle työpaikan vuoksi. Pääsin tuttuun työpaikkaan töihin ja olen täällä ainakin syyskuun loppuun asti :) Muutos itselle ei siis ole ollut onneksi niin kamalan hurja, kun asun tutulla seudulla ja on tutut työkaverit ja työtehtävät. Tietenkin mulla on ikävä Joensuuta, ystäviä ja ylipäätänsä joensuun ilmapiiriä. Mutta uskon viihtyväni Imatralla tosi hyvin :) Mulla onneksi asuu Etelä-Karjalassa myös ystäviä ja perheellä on mökki Kouvolassa, että en pelkästään kisujen kanssa aikaa vietä vapaa-ajalla. Kaukosuhteen välimatka piteni, mutta mun vuorotyön ja mahdollisten pitempien vapaiden ansiosta on aikaa reissata toisen luokse. Toki myös kissojen ehdolla, että ei niitä voi jatkuvasti raahata paikasta toiseen.


Muutosta tulee myös omiin liikuntalajeihin. Jumpata kun ei voi nyt niin monipuolisesti kuin yliopiston jumpissa niin pitää itse vähän miettiä monipuolista liikuntaa. Onneksi meillä on ilmainen kuntosali ja siellä järjestetään myös jumppia. Toki talvella tarvitsen vähän lisämotivaatiota 6 kilsan salimatkaan pyörällä :D Mutta olen myös ajatellut ostaa itselleni Yogaian jäsenyyden, koska silloin kun ei huvita polkea tuota matkaa niin voin sitten kotona treenailla :) Tykkään paljon joogasta ja tarjoaahan Yogaia myös hikijumppatuntejakin.

Näin talvella olen myös ajatellut kokeilla hiihtämistä. Periaatteessa en tykkää siitä yhtään, kun mulla menee tasapaino niin helposti ja oon niiin hidas hiihtäjä. Mutta aattelin nyt antaa hiihdolle mahdollisuuden :D Niin läheltä mun kotia lähtee latu, niin onhan sitä pakko testata!


Mitään uuden vuoden lupauksia en tälle vuodelle tehnyt, mutta tänä vuonna aion silti pyrkiä ottamaan rennommin. On ihan ookoo välillä tai vaikka vähän useamminkin löhötä sohvalla katsomassa telkkaria. Treenata ei tarvitse aina verenmaku suussa vaan kävelylenkki tai kevyt joogatreenikin riittää. Valmisruokiakin on ihan ok syödä välillä jos tuntuu ettei kerkeä laittamaan ruokaa.

Viime vuosi oli aika rankka, kun yritin saada gradun valmiiksi ja olin suurimman osan ajasta myös töissä (mikä oli kyllä positiivista) ja muutin niin useaan otteeseen. Tänä vuonna jos keskittyisin nauttimaan tästä tilanteesta missä nyt oon enkä ajattele sitten kun.

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille <3 Oletteko te tehneet jotain uuden vuoden lupauksia? Aiotteko tänä talvena testata jotain talvilajeja?